Retriever ostaa sosiaalisen median hallintaan erikoistuneen startupin RelationDeskin

Lukuaika: 2 min
"Kauppa tulee entisestään vahvistamaan Retrieverin voimakasta kasvua Suomessa", arvioi Retriever Suomen toimitusjohtaja Mika Roman.

Kattava palveluvalikoima

RelationDeskin palvelu auttaa asiakkaita hallitsemaan sosiaalisen median kanavissa käytävää keskustelua. Se tarkoittaa, että palvelua voi käyttää julkaisemiseen, asiakaskyselyihin vastaamiseen ja some-kanavissa tapahtuvan toiminnan analysointiin.

”RelationDesk täydentää erinomaisesti Retrieverin seurantapalveluita. RelationDeskin palvelu vastaa yritysten tarpeeseen käydä nopeaa ja koordinoitua vuoropuhelua sosiaalisessa mediassa”, kertoo Mika Roman. ”Kun yhdistämme Retrieverin ja RelationDeskin palvelut, asiakkaamme tietävät tarkasti, mitä heistä puhutaan kaikissa mediakanavissa, ja pystyvät tehokkaaseen dialogiin sosiaalisessa mediassa”, hän jatkaa.

Voimakasta kasvua

RelationDesk on kasvanut ilman ulkopuolisia sijoittajia vuodesta 2012 lähtien kannattavaksi yritykseksi ja sillä on asiakkainaan Ruotsin suurimpia yrityksiä kuten Swedbank, Telia ja SAS.

– Relationdesk tulee jatkamaan omalla brändillään. Omistajana Retriever tulee tuomaan voimaa kehittää liiketoimintaamme ja palveluamme”, kertoo Fritjof Andersson, RelationDeskin perustaja ja toimitusjohtaja. ”Yhdessä Retrieverin kanssa saamme hyvän jalansijan kaikissa Pohjoismaissa”, hän lisää.

Retriever on kasvanut nopeasti mediaseurannan ja -analysoinnin markkinajohtajaksi Pohjoismaissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yritys on keskittynyt yhä enemmän sosiaalisen median kanavien seurantaan.

– Tämä yrityskauppa on osa strategiaamme. Asemamme ydinosaamisalueellamme mediaseurannassa on vahva ja nyt vahvistamme entisestään asemaamme myös sosiaalisen median palvelutarjoajana. Tätä kasvustrategiaa tukee myös vahva analytiikkaosaamisemme”, toteaa Robert Söderling, Retriever-konsernin toimitusjohtaja.

– Me olemme jo pitkään etsineet sopivaa tilaisuutta aloittaa yhteistyö sosiaalisen median erikoisosaamista omaavan yrityksen kanssa. RelationDesk tuntui hyvältä kumppanilta heti alusta lähtien. Päätös oli helppo”, Söderling toteaa.

Tietoa Retrieverista:

Retriever on media-analyyseihin ja viestinnän ymmärtämiseen erikoistunut yritys, joka tarjoaa median seurantaa ja analyysejä printti-, verkko-, TV-, radio-, podcast- ja sosiaalisesta mediasta yhdellä digitaalisella alustalla. Retrieverillä on noin 400 työntekijää eri puolilla Pohjoismaita eri osaamisalueilla ja ammatillisissa tehtävissä. Olemme olleet alalla vuodesta 1999, ja nykyään autamme yli 3000 asiakasta Pohjoismaissa seuraamaan, mittaamaan ja arvioimaan mediamaisemaa ja viestintää.

Ota yhteyttä

Täytä lomake ja kerro meille hieman haasteistasi ja tarpeistasi. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Lataa PDF

Täytä lomake ja olet valmis lataamaan tämän blogikirjoituksen PDF-muodossa.

Varaa
Mediaseuranta-demo

Varaa esittely

Varaa Retriever
Listen -demo

Varaa esittely

Varaa demo sosiaalisen median hallinta-alustastamme

Voimmeko lähettää tuoretta inspiraatiota postilaatikkoosi?

Rekisteröitymällä hyväksyt, että saat Retrieveriltä uutiskirjeitä ja kutsuja webinaareihin sähköpostiisi. Pidämme hyvää huolta henkilökohtaisista tiedoistasi, ja voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme.

Lataa opas sosiaalisen median hallinnasta

Tiesitkö?

Voit ladata kaikki blogikirjoituksemme PDF-tiedostoina ja lukea ne, kun sinulla on enemmän aikaa.

Varaa esittely

Hootsuite Amplify

Varaa esittely

Hootsuite Amplify